Suomalaisten kaksi yleisintä tapaa menettää rahaa

Mitkä ovat yleisimmät tavat hukata rahaa? Äkkiseltään mietittäessä kuulostaa mahdottomalta rajata ihmisten rahankäyttöä kahteen pääpiirteeseen. Mielestäni on kuitenkin löydettävissä kaksi yleisintä tapaa mitkä johtavat turhaan rahan käyttöön.

Mitkä nämä kaksi tapaa sitten ovat?

Moni varmasti alkaa miettimään jotain asiaa mitä jokainen toistaa tai tekee kertaalleen. Voi olla, että mietit jotain mistä suomalaiset ottavat opikseen ja tajuavat menettävänsä rahaa. Todennäköisesti olet oikeilla jäljillä.

Itseasiassa voin todeta jo tässä vaiheessa: miksi minä olisin enemmän oikeassa kuin sinä? Kirjoituksessa onkin kyse siitä mikä näitä tapahtumia tai tapoja yhdistää.

Välillä koen suurta turhautumista, kun ihmiset töissä tai muualla käyttävät rahaansa niin ajattelemattomasti ja haluaisin vain opastaa heitä käyttämään rahaansa oikein. Tosiasia on kuitenkin, että jokainen meistä tekee välillä tyhmiä päätöksiä, eikä ole minun asiani puuttua jokaiseen epäkohtaan muiden kulutuksessa. Ostanhan itsekin jatkuvasti lounaan työpaikalla, vaikka voisin säästää ja tuoda oman lounaan. Jokainen päättää itse, miten rahansa kuluttaa.

Enempää jaarittelematta käydään asiaan.

1.   ”Se on vain x euroa”

Ensimmäinen tapa miten menetät rahaasi, on ajatus: ”Se maksaa vain 2 euroa”. Tiedät varmasti, että itsekin välillä ajattelet ”No tuo maksaa vain euron.” Jokainen meistä varmasti tunnistaa tavan. Jos joku ei koskaan ajattele vastaavasti, onnittelen.

Tämä tapa valitettavasti kuitenkin johtaa usein siihen, että se ”vain” -tuote ostetaan. Se ei automaattisesti tarkoita, että olet tuhlannut rahaasi. Joskus asioita saa halvalla tai ne eivät riko budjettia, vaikka nyt ostaisikin vähän kalliimmalla, kun halvemmallakaan ei saa. Ei se väärin ole.

Ongelma tilanteessa syntyy vasta, kun toiminta on jatkuvaa. Se toistuu töissä, se toistuu kaupassa, se toistuu baarissa, se toistuu muutenkin vapaa-ajalla. Osalla haitallinen toiminta on joka päiväistä, osalla se on harvinaisempaa, mutta summat saattavat olla suurempia.

Pienet summat kasautuvat

Viime viikolla Matkalla Vaurauteen blogin Mika Koivisto jakoi Twitterissä postauksen missä eräs henkilö oli jakanut linkin artikkeliin ”Just buy the f***ing latte”. Artikkeli kritisoi meidän talousbloggareiden ja ns. talousgurujen usein esittämää väitettä, että luopumalla siitä viiden euron lattesta voit vaurastua. Sanon nyt suoraan: tuo väitehän ei pidä paikkaansa. Ellet juo 5 euron lattea joka ikinen päivä niin tuskin vaurastut ihan vain luopumalla siitä, vaikka sijoittaisit rahat. Artikkeli osui kuitenkin naulan kannan viereen ja kovaa.

Kyse ei ole siitä, että sinun päivittäinen lattesi estää sinua vaurastumasta. Kyse on siitä, että viiden euron latte symbolisoi hienosti tapaamme tuhlata älyttömyyksiin ajattelemalla ”no se nyt vain on 5 euroa”. Tuskin kukaan edes ostaa joka päivä samaa lattea, vaikka nyt sattuisikin niitä rakastamaan.

Latte/kahvi on helppo esimerkki. Siinä maksat usein 1000-2000% enemmän, kun tarvitsisi. Tietty on vaikea väittää, etteikö kahvilan kahvi olisi usein parempaa kuin kotona suodatettu juhlamokka. Eikä siinä mitään, jos haluaa käyttää rahansa siihen, se on ihan ok.

Moni ei kuitenkaan ikinä pysähdy ajattelemaan tuota 1000-2000% ekstraa mitä siitä maksaa. Jos sen tiedostamisen jälkeen vielä haluaa ostaa kahvin, niin silloin sen voi hyvin mielin ostaa.

Tämä tapa kuitenkin toistuu kaikessa muussakin. Käymme kaupassa, näemme tarjouksen: ”se on vain…”, ostamme. Huijaamme itsemme maksamaan liikaa ajattelemalla ”tuo yksittäinen asia on vain niin paljon”. Jos emme heti vakuutu, vertaamme sitä usein huonosti vertautuvaan asiaan.

Näitä toistoja, kun syntyy tarpeeksi, oletkin yhtäkkiä tuhlannut satoja euroja.

Suuret summat verrataan väärin

 

Edellisestä esimerkistä on hyvä jatkaa siihen, miten ”se on vain…” ajatus muovautuu myös suurempiin summiin.

”Ei se maksanut kuin 100€”

Eikö kuulostakin hurjalta lauseelta. Eikö sata euroa ole aika paljon rahaa? Miten kukaan voisi ajatella noin? Lisätäänpä lauseeseen konteksti:

”Ei se koko viikonlopun festivaali lippu maksanut kuin 100€”

Nyt moni, joka on perehtynyt festareiden hintoihin alkaa miettiä olisiko tuo paha hinta festareista, sen voisi ehkä maksaa, tai vaihtoehtoisesti ”saisipa ne liput tuohon hintaan”. (nopeasti tutkin, niin näyttäisi maksavan noin 140€ viikonloppu)

Esimerkki ei välttämättä koske kaikkia lukijoita. Itse en esim. halua maksaa festareista niin paljon. Moni kuitenkin saattaa ajatella, että festarit ovat hieno tapa nähdä useita bändejä eikä tarvitse maksaa 50€ yhdestä keikasta.

Se ei kuitenkaan tee siitä millään tavalla halpaa huvia.

Voit ehkä itse keksiä omasta kulutuksestasi vastaavia epäkohtia ja epäloogisuuksia. Mutta jälleen on tärkeä huomata, että en kritisoi ketään siitä, että he käyvät festareilla. Varmasti oikein mukavaa. Jokainen päättäköön itse, miten rahansa käyttää. On kuitenkin hyvä tiedostaa milloin itse päättää maksaa paljon asioista.

2.   ”Se maksaa paljon jo valmiiksi”

Toinen tapa miten ihmiset usein menettävät rahaa on suhteellisuudentajun menettäminen. Samalla tavalla, kuin edellisessä esimerkissä summan kasvaessa suureksi, alkaa vertailu.

Ero tässä tapauksessa on, että tiedostaa: ”Auto maksaa paljon”.

Moni menettää eniten ylimääräistä rahaa suurten hankintojen edessä. Ilman, että mietimme edes auton välttämättömyyttä ja oletetaan vaikka, että henkilö tarvitsee auton, niin silti auton hankkimisessa menee usein suhteellisuudentaju.

Miten paljon auto maksaa?

Jokainen voi miettiä hetken kysymystä.

Entä paljonko maksaa hyvä auto?

Paljonko maksaa luksus auto?

Paljonko maksaa huono auto?

Vastaus kaikkiin kysymyksiin: paljon.

Moni toteaakin autoa ostaessa: ”No se maksaa paljon joka tapauksessa”. Lauseen aikana tarkka katsoja voi huomata puhujan järjen lentävän ikkunasta ulos.

Seuraavaksi mietitäänkin: ”onko 2000€ lisälaite kallis, jos auto maksaa 30 000€”. Vastaushan tähän on oikeasti riippuvainen siitä, onko 2000€ paljon rahaa? Aika moni varmaan vastaisi ensimmäisen: ”No minkälainen lisälaite on kyseessä?”. Ja toiseen: ”no totta helv****** 2000€ on paljon rahaa.”

On ehkä huojentavaa tietää, että jokainen meistä tekee vastaavaa ajatteluvirhettä. Sitä kutsutaan psykologiseksi ankkuroinniksi. Siinä ensimmäinen määrä määrittää vertailukohteen. Ajatteluvirhe on niin automaattista, että sen välttäminen vaatii aktiivista kamppailua tai tahdonalaista järkeilyä.

Olemme mestareita huijaamaan itseämme ja vakuuttamaan itsemme siitä, että on hyvä idea ostaa kalliimpi auto. Vaikka ensimmäinenkin vaihtoehto on niin kallis, että joutuisimme ottamaan lainaa jo siihenkin.

Esimerkkitapaus

Näin keväällä monella herää erilaisia haluja, kuten autokuume ja siitä ei pääse eroon kuin ostamalla tai odottamalla. Odottaminenhan ei tule kuulonkaan niin ainut vaihtoehto sitten on ostaa. Siitä oivalluksesta se hintojen vertailu sitten lähteekin. Oma budjetti on alkuun 25 000€, sillähän se viimeinen autokin ostettiin. Nopeasti käy ilmi, että naapurit nauravat, jos ostaa jonkun korealaisen minkä siihen hintaan saa. No mutta onneksi nostamalla budjettia 2000€ löytyy vastaava eurooppalainen.

Nyt kun olet käyttänyt jo pari viikkoa tutkiessasi eri autoja niin haluat jo päästä ostamaan sen uuden auton, löysithän mielestäsi täydellisen. Menet liikkeeseen ja ensimmäisenä käy ilmi, että 27 000€ olikin lähtöhinta.

No mutta onneksesi ”juuri nyt” on varustetarjous, vain 2500€ lisää niin saat lohkolämmittimen, sporttiratin, nahkaistuimet, navigaattorin ja talvirenkaat. Ethän sinä navigaattoria tarvitse, kun on kännykkä. Nahkaistuimetkin on vähän hiostavat, mutta ovathan ne hienommat. Myyjä muistuttaa, että jälkiasennettuna lohkolämmitin, nahkaistuimet ja sporttiratti maksavat jo itsessään 2000€.

Niin, no kai se on paras nyt sitten ottaa se varustepakkaus, tuleehan siinä talvirenkaat. Ne on kuitenkin pakolliset Suomessa. Päätät ostaa auton. Loppu hinnaksi tulee 30 423€, vähän ne toimistokulut kyllä ärsyttää.

Olit alun perin laskenut, että autolainan kuukausihinta olisi noin 500€/kk. Onneksi 5400€ lisää kasvatti kuukausisummaa vain reilut 100€.

Tämän ajatteluketjun lopputuloksena viiden vuoden laina kasvoi alkutilanteesta (n. 30 000€) reilut 7000€. Sen sijaan, että olisit säästänyt autoa varten 5 vuotta. Maksat 37 000€ autosta minkä arvo on viiden vuoden päästä noin 15 000€, jos et aja paljon. Viiden vuoden päästä olisit voinut ostaa paremman auton ilman lainaa, jos olisit vain säästänyt saman summan viisi vuotta. (tilanne missä lainakorko noin 7% ja laina-aika 5 vuotta)

Kuulostaako tutulta?

”Ei minulla ole varaa ostaa autoa ilman lainaa”

Kuulin tämän lauseen jonkin aikaa sitten. En voinut olla ajattelematta: ”miten hemmetissä sinulla sitten on varaa ottaa kallis laina sitä varten?” Olin juuri todennut johtoportaan henkilölle yrityksessämme, että itse en ostaisi autoa lainalla, koska se on niin kallista. Jotenkin luulen, että kyseinen henkilö tienaa kuitenkin minua enemmän, mutta minulla on varaa ostaa auto ilman lainaa ja hänellä ei?

En kuitenkaan lähde haastamaan ihmisiä raha-asioissa kasvotusten. Siitä saa vain tappelun aikaisiksi.

Auto on helppo esimerkki, mutta toinen helppo esimerkki on myös asuntokauppa. Siinäkin monella menee realiteetit helposti täysin sekaisin.

Budjetti: 200 000€.

Löytyy kiva talo, mutta se maksaa 205 000€ ja se vaatii hieman pintaremonttia. No, ehkä hinnasta voisi tinkiä?

Tinkimisen tulos: 204 000€ ja pintaremontti pitää vielä tehdä. Lopulliset kulut: 211 000€. Onneksi pankki jousti.

Suurimmat kertatappiot syntyvätkin siis tilanteissa missä on jo sitouduttu tiettyyn summaan ja sitä nostetaan valtavilla summilla, koska ne eivät tunnut enää suhteessa suurilta. Monet myyjät osaavatkin käyttää tätä tilannetta hyväksi. Ainut tapa suojautua on tiedostaa sen mahdollisuus jo ennen kuin tilanne tulee eteen. Jälkeenpäin sen huomaaminen on vaikeaa.

Monta kertaa olet esim. ollut ostamassa 100€ tuotetta ja lopulta päätynyt 160€ tuotteeseen, koska lisäämällä 10€ olet aina saanut hieman paremman? Mieti sitä seuraavalla kerralla, kun olet ostamassa jotain kallista.

Mitä ajatuksia kirjoitus sinussa herätti? Huomaatko omasta kulutuskäyttäytymisestäsi samoja piirteitä? Itse ainakin tunnistan. En ole itsekkään immuuni niille, mutta niiden tiedostaminen auttaa jo paljon.