Osta kalliilla ja säästä


osta kalliilla säästä

Olet saattanut joskus kuulla sanonnan: ”Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa”. Oman kokemuksen perusteella kyseistä sanontaa käytetään nykyään lähinnä vitsinä, kun ostetaan kallis auto tai vastaavaa. Mistä sanonnassa on oikeasti kyse ja voiko sillä perustella kalliiden asioiden ostamisen?

Kalleus on subjektiivista


Voidaksemme käsitellä asiaa mahdollisimman objektiivisesti, on meidän ensin ymmärrettävä, että se mikä on yhdelle henkilölle kallista ei välttämättä ole toiselle kallista. Lisäksi täytyy huomata, että ihmiset eivät ajattele rationaalisesti rahamääristä vaan arvioivat eri asioille eri hintakriteerejä. Siitä seuraa, että jokin voi olla kallis maksaessaan 20 euroa, mutta toinen asia voi olla halpa maksaessaan saman 20 euroa. Uskallan väittää, että tämä ajatus tuntuu luonnolliselta jokaiselle.

Purkaakseni edellistä väitettä hieman lisää, voimme jokainen toivottavasti samaistua ajatukseen, että 20 euroa maksava kahvikupillinen on aika kallis. Toisaalta 20 euroa maksava auto on todella halpa. Samaan aikaan kuitenkin mietimme, ”Kuinkakohan hyvää 20€ kahvi on ja kuinkakohan surkea 20€ auto on?”

Elämme yhteiskunnassa missä perinteisesti resurssien määrää mitataan rahana. Samaan aikaan yritykset yrittävät maksimoida resursseillaan tuottamansa arvon. Seuraa vääristymiä perinteisessä ajatusmallissa, missä yhtäkkiä 0.20€ kustantava resurssi muuttuu 10€ arvoiseksi kokemukseksi. Ilmiö on varsin tuore, ainakin siinä mittakaavassa mitä se tänä päivänä on. Ihmisten keskimääräisen ostovoiman kasvaessa, yritykset ovat oppineet hyödyntämään ihmisten keskeisiä ajatusvirheitä.

Eräs ongelmallisimmista ajatusvirheistämme onkin: jos se maksaa enemmän, sen täytyy olla parempi. Joskus yritykset myyvätkin meille kuraa kalliilla ja laadullisesti saamme heikon esityksen. Ajatusvirhe kannattaa pitää mielessä myös tämän kirjoituksen kannalta.

Tärkeintä fiksun rahankäytön kannalta onkin miettiä, mitä itse arvostaa ja mille haluaa antaa arvoa. Toiset käyttävät rahaa mielellään kokemuksiin, toiset taas ostavat mielellään asioita millä samaa asiaa voi toistaa useamman kerran. Kumpikaan ei ole väärä toimintatapa, mutta kummassakin toiminnassa voi erehtyä korvaamaan laadun määrällä. Siitä tässä kirjoituksessa on kyse.

Kiina-ilmiön kiihdyttämä tuhlaamiskulttuuri


Samaan aikaan, kun länsimainen elintaso on kasvanut, on valintojen määrä myös lisääntynyt räjähdysmäisesti. Nykyään, kun haluat ostaa lähes mitä vain, on tarjolla useampi vaihtoehto. Usein vaihtoehdot voitaisiin kategorisoida karkeasti näin:
Halpa ja huono
Halpa mutta hyvä
Keskiverto ja huono
Keskiverto ja hyvä
Kallis ja hyvä
Kallis mutta paras

Harvinaisemmissa tapauksissa löytyy myös vaihtoehtoja:
Kallis mutta huono
Keskiverto mutta paras

Ja erittäin harvinaisissa tapauksissa:
Halpa ja paras

Kiina-ilmiön myötä tuotantokustannukset ovat tippuneet ja keskimääräinen laatu on kärsinyt. Valintojen määrä ylikuormittaa tavallisen kuluttajan. Usein kuluttajat tekevätkin päätöksensä joko ostamalla halvalla, koska eivät tiedä mikä olisi hyvä ja haluavat säästää. Tai vaihtoehtoisesti ostamalla turhan kalliilla, koska haluavat hyvän, eivätkä halua nähdä vaivaa tutkiakseen asiaa.

Yritykset tietävät tämän.

Siitä seuraa, että jopa Suomessa missä elintaso on keskimäärin erittäin korkea, moni tuhlaa rahojaan ostamalla liian halvalla. Tämä luo kierteen, missä moni kuvittelee, että heillä ei ole varaa ostaa kalliita tuotteita, koska ostavat aina halpoja tuotteita ja rahat loppuvat. Todellisuudessa moni ostaa liian halpoja tuotteita millä ei joko tee mitään tai mitkä hajoavat heti. Siitä seuraa, että täytyy pian ostaa uusi vastaava tuote.

Moni yritys luottaa siihen, että kuluttajat haluavat halvinta ja ovat valmiita ostamaan halpaa usein. Siispä on parempi tuottaa massoittain surkeaa laatua eivätkä kuluttajatkaan pahastu siitä, koska tietävät ostavansa halpoja tuotteita mihin liittävät jo valmiiksi oletuksen, että ne eivät kestä. Siispä he ostavat saman tuotteen uudestaan, kun vanha hajoaa.

Toinen ääripää on tietenkin ihmiset, jotka ostavat vain liian kalliita tuotteita. Usein kyseiset henkilöt myös kokevat sen eräänlaisena statuksena. Heille ei kelpaa kuin paras ja he haluavat sen näkyvän. He ostavat designer vaatteita, kalliita koruja, premium autoja ja asuvat kalliilla alueella. Tähän yhtälöön usein liittyy kalliit lainat. Haluankin tehdä selväksi, että kirjoituksen tarkoituksena ei ole missään nimessä suositella kyseistä elämäntapaa.

Miten tämä kaikki näkyy käytännössä?


Voi olla lähtökohtaisesti epäloogisen kuuloista ajatella, että ostamalla kalliilla voi säästää. Siihen on kuitenkin looginen selitys.

Vaikka yritykset käyttävätkin ajatusvirheitämme hyväksi, voidaan silti olettaa, että kalliimpi on parempi. Kunhan huomioimme tietyt reunaehdot. Niitä ovat mm.:

1.    Jos tuotteessa on arvostetun brändin logo: maksat yleensä ylimääräistä logosta.
Onkin hyvä miettiä mitä logo edustaa enemmän, laatua vai luksusta? En ole luksusmerkkien asiantuntija, mutta ymmärtääkseni vaatemerkit kuten: Louis Vuitton, Gucci, Chanel, Armani, Dior, jne. edustavat ensisijaisesti luksusta, mutta todennäköisesti myös laatua. Laadun hinta näissä luksus tuotteissa on usein kuitenkin todella korkea.

Puolestaan vaatemerkit kuten: Ecco, Timberland, Tommy Hilfiger, Levi’s, Marimekko ovat perinteisesti merkkejä mitkä tuottavat ensisijaisesti laadukkaita tuotteita.

Monet näistäkin merkeistä kuitenkin huijaavat kuluttajia ja teettävät halpoja versioita tuotteistaan missä laatu ei olekaan kohdallaan. Tommy Hilfiger ja Levi’s ainakin toimivat siten, eli jos löydät halvan tuotteen näiltä merkeiltä, voi olla, että saat sitä mitä tilaat, niin sanotusti.

Olen itse viime aikoina ostanut paljon kauluspaitoja Brothersilta, koska olen todennut,
A: paidat sopivat ruumiinrakenteeseeni
B: paitojen laatu on mielestäni todella hyvä hintaan nähden, vaikka kalliita ovatkin (ilmaisellajäsenyydellä 2 kauluspaitaa 99,90€) vrt. esim. Dressmannin heikohkoihin materiaalivalintoihin.

On tärkeä kuitenkin huomata, että merkki tai kauppa ei ole tae laadusta. Usein laadukkaiden merkkien vaatteet ovat kuitenkin laadukkaita, koska on tärkeää laatubrändeille, että niiden tuotteet vastaavat mielikuvaan.

Vinkki: monet laadukkaista tuotteista löydät kivijalkakauppoja halvemmalla esim. täältä: *Spartoo.fi

2.    Jos tuotteessa ei ole brändiä ja se on kallis, kyseessä saattaa olla turha tuote.

Ei, en yritä sanoa, että osta vain brändien tuotteita ja maksa siitä ylimääräistä. Kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan miksi jokin tuote on kallis, jos sen taustalla ei ole edes brändiä? Yleisesti tämä tarkoittaa joko sitä, että tuotteelle ei ole kysyntää ja se on tehty Kiinassa pienillä volyymeillä mikä todennäköisesti tarkoittaa sitä, että sinäkään et tarvitse sitä.

Voi kuitenkin olla, että tuote on kallis tuottaa ja brändilliset vastaavat ovat vielä paljon kalliimpia. Silloinkin kannattaa miettiä, tarvitsetko todella tuotetta mikä on jo lähtökohtaisesti kallis tuottaa. Se nimittäin tarkoittaa, että tuotantoerät ovat todennäköisesti pieniä jopa brändätyillä, mikä puolestaan tarkoittaa, että todellista kysyntää ei välttämättä ole.

3.    Jos halpakin” tuote on kallis esim. autot

Jos tilanne on se, että haluat omistaa tuotteen mikä on jo valmiiksi kallis esim. auto. Silloin voi olla viisasta ostaa halvempi auto. Voidaan argumentoida loputtomiin, onko ikinä viisasta ostaa autoa, mutta jos oletamme että sinun on pakko ostaa auto. Niin silloin ei kannata ostaa kallista autoa, koska halpakin auto on kallis.

Tässäkään en suosittele halvimman ostamista, koska silloin olet todennäköisesti korjaamassa autoasi vähän väliä. Ei välttämättä loppuen lopuksi ole halvinta ostaa halvinta autoa, jos sitä joutuu juoksuttamaan korjaamolla, milloin mistäkin viasta. Korjaamoiden hinnat, kun eivät myöskään ole halpoja asioita.

Jos auton välttämättä haluaa ostaa, suosittelenkin laadukkaan käytetyn ostamista.

Muitakin reunaehtoja löytyy varmasti, eikä sinun tarvitse olla nero tajutaksesi milloin kalliin tuotteen ostaminen on tyhmä idea.

Toisinaan kyse on turhan karsimisesta


Välillä vaihtoehtona on ostaa useita halvempia tuotteita tai yksi kallis tuote minkä jälkeen yksittäiset tuotteet ovat halvempia tai muita tuotteita ei tarvitse ostaa.

Jälleen kuluttaja saa olla tarkkana, koska yritykset ymmärtävät myös tämän ajatuksen. Moni yritys rakentaakin oman tuote-ekosysteemin, esim. Apple. Myy kalliilla tuotteita mitkä pelaavat hyvin yhteen muiden tuotesarjan tuotteiden kanssa ja kestävät kauan, mutta hankaloittavat kaikkien osallisten elämää, kun niitä yritetään käyttää muiden valmistajien tuotteiden kanssa.

Applen tuotteissa usein riittää, että ostat vain läppärin ja kännykän, jos haluat tehdä suurimman osan asioista. Muiden valmistajien tuotteissa voi joutua ostamaan useamman asian saavuttaakseen saman. Kuulostaa hyvältä. Ongelma tuleekin, kun jotain uutta tarvitaan. Vanhat laitteet eivät saa uusia ominaisuuksia paitsi korkeintaan ohjelmistossa.

Muut valmistajat luottavat siihen, että ulkopuolinen valmistaja valmistaa tuotteen mikä on yhteensopiva laitteen kanssa ja kilpailukykyiseen hintaan. Apple valmistaa uuden laitteen ja lisää toiminnallisuuden siihen tai vaihtoehtoisesti myy uutta ”lisäosaa” törky hintaan ja kuluttajalle jää kaksi huonoa vaihtoehtoa: osta kalliilla tai älä osta ollenkaan.

Jokainen tietää itse parhaiten tarvitseeko uusimpia laitteita vai riittääkö laadukas peruskone ja omena puhelin. En osaa sanoa kumpi on oikea valinta juuri sinulle (olen itse Apple skeptikko, myönnettäköön).

Läheskään aina tilanne ei kuitenkaan ole niin huono


Mieleeni tulee omalta kohdalta eräs hankinta mihin olen ollut erittäin tyytyväinen: eKirjan lukulaite.

Noin vuosi sitten totesin lukevani nykyään todella paljon kirjoja mitkä eivät enää olleet osa opintosuunnitelmia. Kirjat olivat esim. kirjastosta löytyviä kirjoja mitä luin omaksi ilokseni ja oppiakseni esim. sijoittamisesta. Ongelmana olikin: aina, kun halusin lukea uuden kirjan, piti minun joko ostaa fyysinen asia mikä jää pyörimään johonkin laatikon pohjalle ensimmäisen lukukerran jälkeen tai käydä kirjastossa kaksi kertaa.

Itseäni ärsyttää käyttää aikaa siihen, että matkustan paikkaan mihin minulla ei ole kuin yksi asia: hakea yksi tavara. Siispä tutkin pitkään eKirjan lukulaitteen mahdollisuutta. Luin arvosteluja jne. Tiesin, että en yhtään tykkää lukea kirjoja tabletilta, mutta olen myös nähnyt e-ink näyttöjä aikaisemmin.

Hankinta ei ollut itselle kovin helppo valinta, reilu sata euroa on aika paljon laitteesta mitä ei käytä ikinä. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja tilasin Kobo Aura 2 laitteen (*Katso Kobo Clara HD, uusi parempi versio). En voi muuta todeta kuin: aivan mahtava kapistus.

eKirjan lukulaitteella lukeminen on mielestäni parempi kokemus kuin varsinainen kirja. Näyttö on kuin oikea paperi (ensimmäisen kerran, kun sen näkee, on aivan ihmeissään). Se painaa yhtä vähän kuin pokkari ja sitä voi pidellä yhdellä kädellä, vaikka kyseessä olisi 1000 sivuinen romaani. Hämärässä/ pimeässä lukeminenkin onnistuu, kun laittaa taustavalon päälle.

Ostinkin Kobon, koska se tukee kirjaston ePUB-tiedostoja ja amazonin kindle ei. Amazon kuitenkin julkaisi *uuden Kindlen mikä on jopa vesitiivis ja hinta on 140€. Ostan todennäköisesti tulevaisuudessa myös kyseisen tuotteen, koska amazon.comin kautta eKirjoja voi ymmärtääkseni ostaa ilman tullimaksuja ja hinnat kirjoille USAssa ovat selvästi pienemmät kuin Euroopassa.

Vaikka joutuisinkin ostamaan kaksi kallista eKirjan lukulaitetta, niin on sekin parempi kuin 100 kirjaa, kaikkea kun ei kirjastosta löydä. Mihin ihmeeseen ne edes laittaa?

Olit sitten kova lukemaan kirjoja tai et, niin ymmärrät varmaan miksi kannattaa satsata kerralla enemmän (reilu satanen), jos jatkossa ei tarvitse maksaa niin paljon tai säästät paljon tilaa, koska tila ei ole ilmaista. Keskimäärin yksi neliö taitaa maksaa noin 2000€ Suomen kaupungeissa tällä hetkellä.

Jokainen tietää itse parhaiten mitä tarvitsee


Minimalismin tai downshiftaamisen hengessä on hyvä muistaa, että tiedät itse parhaiten mitä oikeasti tarvitset. Tosin voit joutua oikeasti miettimään asiaa. Siksipä en voi suositella esim. eKirjan lukulaitetta henkilölle, joka ei ikinä lue.

Esimerkkejä kalliista ja hyvistä asioista tai kalliista ja turhista asioista on loputtomiin. Loppuen lopuksi kaikessa on vain kyse vertailusta. Mitä enemmän aikaa käytät yksinkertaistenkin asioiden vertailemiseen, sen todennäköisemmin valitset oikein.

Jos aika vertailuun on vähissä: osta kalliilla. Jos et halua ostaa tuotetta kalliilla, tarvitsetko sitä varmasti?

Moni ostaa paljon halpoja tuotteita mitä ei tarvitse ja ihmettelee, kun rahat eivät riitä mihinkään. Toiset ostavat vähän kalliita tuotteita ja ihmettelevät, kun muilla ei muka raha riitä mihinkään. Se on jutun ydin.

Toivottavasti saitte taas kirjoituksesta jotain uusia oivalluksia tai se vähintäänkin pisti teidät miettimään. Haluaisitko lisätä jotain mitä unohdin sanoa vai oletko eri mieltä kanssani. Kommentoi ihmeessä!

*Tähdellä merkityt linkit ovat affiliate mainoslinkkejä. Osa linkeistä vie Amazonin sivuille ja ostaessasi tuotteen linkin kautta kirjoittaja saa pienen korvauksen.

Kommentit

  1. Käydä kirjastossa kaksi kertaa?=)=) Kirjastossa on niin ihana käydä, että ihme kun se on ilmaista! Voisin viettää puoli elämääni kirjastossa, mitä useammin, sitä parempi. Mutta hei, juttusi oli hirvittävän mielenkiintoista ja tärkeää asiaa. Jostain syystä - en tiedä miksi, nämähän ovat vähän tunnejuttuja - halveksin merkkituotteita. Guccia, Dioria, Korsia, Louis Vuittonia... Kerran mieheni tokaisi jossain sijoittamista ja rahaa koskevassa keskustelussamme että "pitää näyttää köyhältä", en muista mihin hän vastasi sen, mutta se tuli sydämen pohjasta. Ja totesin että se on jotain "kenellä onni on, se onnen kätkeköön" - luolamiehen alkukantaista ajattelua. Miksi me toiset olemme sellaisia ja toisilla taas ne Louis Vuittonit?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! On hienoa jos tykkää viettää aikaa kirjastossa lukiessa kirjoja! Itse kuitenkin luen mielummin kotona.

    Tunteisiinhan moni luksustuote tosiaan vetoaa. Monelle luksustuotteiden käyttö on nykyaikainen status-symboli, vaikka heiltä kysyttäessä eivät sitä myönnä tai välttämättä edes tiedosta. Voidaankin ajatella, että saavuttaaksesi luksustuotteen maineen on tuotteesi herätettävä sekä positiivisia, että negatiivisia tunteita. Siitä syystä halusinkin erotella laatumerkkituotteet ja luksustuotteet. Laatu, kun tuppaa kestämään kulutusta kauemmin kuin halpamassatuote. Laadun löytäminen vain on vaikeaa ilman merkkejä, joskin täysin mahdollista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sijoitukseni ylittivät 50 000€

Touko-kesäkuun tylsät sijoitukset ja tilannekatsaus

Pohdinta: Miten sijoittaisit miljoona euroa?