Yhteenveto listautumisista



”Listautumisten huippu on taas nähty”, kuulee usein tänä päivänä. Helsingin pörssissä on nähty nyt jo muutama vuosi ennätys määrä listautumisia. Osa onnistuneita, osa epäonnistuneita. Nyt moni on jo julistanut listautumisten huipun olevan ohi. Itse en uskalla todeta muuta kuin, ”vielähän niitä näyttä tulevan”. Mene sitten ja tiedä.

Omalla kohdalla innostukseni osakesijoittamisesta lähti liikkeelle Vincitin listautumisesta 2016 vuoden lopussa. Silloin kuvittelin törmänneeni ainutlaatuiseen mahdollisuuteen. Ehkä kuvittelen edelleenkin, mutta ainakin olen ymmärtänyt, että osakemarkkinoilla mahdollisuuksia on paljon enemmän kuin vain yksi. Eikä parasta tarvitse aina löytää. Riittää, että löydät paremmat kuin muut tai edes kaikki samat kuin muut (indeksisijoittaminen). Oli miten oli, Vincitin osakeannin menestys aiheutti suorastaan sokaisevan efektin omassa listautumisanti sijoittamisessani.

Sijoitin DNAhan, sijoitin Fondiaan, sijoitin Goforeen, sijoitin Rovioon…

Ottaen huomioon, että 4/7 nykyään omistamastani yhtiöstä ovat osakeanneista lähtöisin, niin aika paljon on tullut niihin luotettua. Toisaalta mitenkäs muuten sitä markkinat voitetaan kuin toimimalla eri tavalla kuin muut? On varmasti perusteltua kysyä: Kannattiko luottaa? Vastauksena annan: tämän hetkisen tilanteen mukaan kannatti. Tilanteet kuitenkin muuttuvat hyvin nopeasti ja voi olla, että kymmenen vuoden päästä en enää ole samaa mieltä.

Pari viikkoa sitten eräs lukijoista ehdotti, että kirjottaisin Goforen nykytilanteesta, kun sen listautumisesta on nyt noin vuosi. Päätin, että on hyvä katsoa listautumisia kokonaisuutena ja kirjoittaa niistä yhteenveto. Jos katsommekin listautumisia tarkemmin, ovat kaikki omistamani yhtiöt omia tapauksiaan niin kuin olettaa saattaa. Käyn läpi jokaisen listautumisen ja mitä niiden ympärillä ja pörssissä tapahtui, kuten muistan tapahtuneen. Aloittakaamme siis Vincitistä.

Vincit

IT konsulttialan edelläkävijä. Vahva peluri uudistuvilla työntekijämarkkinoilla. Listautui ja nosti arvoaan vahvasti. Monelta jäi ostamatta haluamansa määrä osakkeita, koska anti oli niin pieni. Arvon nousun myötä hype tarttui muihinkin yhtiöihin ja alettiin puhumaan ”Vincitin kaltaisesta listautumisesta”. Siitä puhutaan edelleen. Toista ei ole vielä ollut.  Hype osakkeen ympärillä kesti noin vuoden minkä jälkeen jäljelle jäi vain listautumisen onnistuminen. Sijoittajat unohtivat miksi hype alun perin syntyi ja yhtiö jäi unholaan. Kurssi seilasi seitsemän euron pinnassa vuoden ja nyt viimeisten kuukausien aikana se on kärsinyt saavuttamastaan hypestä. Ihmiset ostivat Vincitiä hypen takia eivätkä sen takia, että yhtiö on erinomainen sijoituskohde. Kun hype kääntyi epäluuloksi tulevaisuudesta, hinta lähti syöksyyn vaikka edellytykset eivät ole muuttuneet mihinkään ja tuloskin vain kasvaa. Vincitistä olen kirjoittanut niin paljon viime aikoina, että voimme siirtyä seuraavaan yhtiöön.

DNA

Perinteisen liittymäbisneksen uusin tulokas. Listautui hieman Vincitin jälkeen, kun oma sijoitusintoni oli ehtinyt alkaa. Listautumisen aikaan yhtiötä verrattiin suoraan Elisaan ja Soneraan ja niiden menestykseen suomalaisten sijoittajien keskuudessa. Oltiin lähes varmoja, että se olisi myös vakaa ja luotettava sijoitus, koska muutkin alan yritykset ovat olleet. Suurin kysymys mikä analyytikkoja mietitytti oli: ”onko DNA omistajien rahastusyritys”.
Itse sijoitin DNAhan, koska näin erilaisen toimijan joka on noussut alaa hallinneiden perinteisten toimijoiden rinnalle tekemällä asiat eri tavalla. Myönnettäköön, että paljon oli kysymys myös kokemattomuudestani sijoittajana. Hermoilin hieman ensimmäisten kuukausien aikana, kun osake ei lähtenytkään nousuun niin kuin oletin ja olin Vincitin kanssa nähnyt. Odottaminen kuitenkin palkittiin, kun lopulta julkaistiin positiiviset tulokset edelliseltä vuodelta ja kurssi alkoi vakioitua listautumishinnan yläpuolelle.
Yritys yllätti lopulta analyytikot ja tulos kasvoi paljon enemmän 2017 vuoden aikana, kun he olivat odottaneet ja kurssi otti tuulta alleen aina vain enemmän. Lopulta DNA vielä totesi, että jakaa pääoman palautusta omistajilleen ja siitäkös sijoittajat vasta innostuivatkin. Kurssi vain jatkoi nousuaan ja on nyt hyvin korkeasti arvotettu.
DNAkin on hyvä esimerkki yhtiöstä mikä tekee asiat hieman eri tavalla, kuin muut alalla ja pärjään sen takia. Toimiessaan strategia on erittäin hyvä ja näyttää luovan arvoa omistajilleen ainakin listautumista edeltävinä aikoina, koska tuloksentekokyky on uutta markkinoilla.

Fondia

Lakiko tylsää? Ei Fondian mielestä ja se kukoisti yrityksestä. Jälleen ”perinteisen alan erilainen yhtiö” mikä nyt vain sattuu toimimaan. Listautumisen aikaan kaikki tuntuivat haluavan osan lakiyritysten tuotosta. Fondia oli ja on ensimmäinen lakialan yritys suomen pörssissä. Se erottuu lakialalla olemalla yritys mikä houkuttelee työntekijöitä hyvällä työkulttuurilla. Tai mistä minä tiedän? Ehkä kaikki lakiyritykset ovat oikeasti trendikkäitä hipsterimestoja ja tylsäksi kuvailtu ala kukoistaa olemalla Suomen halutuin ala, ei palkan vaan hauskojen ja inspiroivien byrokratiakirjoitelmien parissa.

Aivan, en tiedä oikeusalasta mitään. Miksi sitten sijoitin Fondiaan? Kuvittelin tietäväni, että Fondia on erilainen toimija alalla, mutta tosiasiassa vain arvasin. En edes tiedä haluavatko lakimiehet ja naiset työllistyä trendikkäältä vaikuttavaan työpaikkaan. Inspiroiko värikäs ympäristö alalle hakeutuneita yksilöitä, vai oppivatko kaikki parhaat olemaan tiukkoja ja kankeita? Tuskin. Joka tapauksessa ymmärrykseni Fondian liiketoiminnasta rajoittui trendikkääseen ilmeeseen ja oletukseen lakitoimistojen rahakoneista.

Fondia taisi jo alun perin olla ”lottokuponki” ja kun se ei heti tuottanut parinkymmenen prosentin tuottoa mitä oletin, niin totesin että siitä täytyy luopua nopeasti, jos vain saan tarpeeksi voittoa. Siispä luovuin Fondiasta ja keräsin noin sadan euron pikavoiton ja totesin: ”ei enää aloja mitä en tajua”.

Gofore

Odotin Goforen listautumista ainakin puoli vuotta. Siitä lähtien, kun toimitusjohtaja totesi jossain lehtijutussa, että Gofore suunnittelee listautumista ”oikeasti” (ilmeisesti olivat aikaisemminkin pohtineet) aloin odottamaan listautumista. Lopulta päivä mitä olin odottanut kuin kuuta nousevaa saapui. Luin listautumisannin hinnan ja totesin ”per****”. Hinta oli mielestäni saanut hieman ekstra arvoa mm. Vincitin hypestä.

Samaan aikaan kuin Vincit jumitti paikallaan, toinen listautuja oli päättänyt hyötyä sen menestyksestä ja myydä omat laput kovempaan hintaan. No ymmärtäähän sen, ei siinä hyväntekeväisyyttä tehdä, kun myydään omistuksia. Ihmetyksekseni muut eivät pitäneet hintaa kovana. En ole vieläkään ymmärtänyt miksi hinta vain jatkaa kasvuaan. Aina kun yhtiön tulos mielestäni saavuttaa edelliselle tasolle hyväksyttävän tilan, on sen hintataso jo oikeasti 20% enemmän.  Tätä on jatkunut listautumisesta lähtien.

Ei siinä mitään. Ostin yhtiötä listautumisessa, koska arvelin että en ikinä saa yhtiötä listautumishinnalla toiste vaikka se olikin kallis mielestäni. Saatoin olla oikeassa. Toistaiseksi ei ainakaan ole saanut. Enkä ole uskaltanut ostaa yhtiötä lisää vaikka haluaisin. Yhtiö on kuitenkin selvästi yksi kandidaatti kilpailemaan IT-alan esihistoriallisia mammutteja vastaan (tietKRHM).

Gofore vaikuttaa yritykseltä mikä voisi skaalautua isoksi organisaatioksi mikä toimii pienehköstä määrästä toimipisteitä, mutta en tiedä pysyykö sen hyvät puolet kasassa siinä vaiheessa. Vincit puolestaan vaikuttaa yritykseltä mikä skaalautuu leviämällä ympäriinsä eri maissa jne. Kummatkin kuitenkin ovat varteenotettavia tulevaisuuden IT-taloja.

Seuraan mielenkiinnolla Goforen tilannetta, vaikka pelottaakin että lukuisat yritysostot pilaavat yrityksen kilpailuvaltin eli yrityskulttuurin. Mielestäni olisi hyvä hidastaa tässä vaiheessa ja yrittää skaalata liiketoimintaa muilla tavoilla, vaikka arvosijoittajat hylkäisivätkin laivan nopeammin kuin Gofore ehtisi sanomaan ”vahva ja hyvä tulos”.

Rovio

Nimensä veroinen pörssi-ilmestys. Omistaja-arvo roihahti tuleen lähes heti listautumisen jälkeen. Kiitos epärealistiset oletukset ja markkinatilannetta hyväksikäyttäneet omistajat.

Sijoitin Rovioon alun perin, koska uskon yrityksen markkinointiin ja tapaan kehittää pelejä. Jokainen peli ei ole hitti ja jotka luulevat niin, pettyvät. Se on helposti nähtävissä kaikissa listautuneissa peliyhtiöissä. Kurssi seilaa ylös ja alas. Valitettavasti Rovio on ottanut kaikista eniten osumaa. Uskon kuitenkin yhtiön mahdollisuuksiin edelleen, en vain valitettavasti tiedä mikä yhtiön oikean arvon pitäisi olla. Eli en ole uskaltanut sijoittaa lisää vaikka välillä tekisi mieli, varsinkin viime aikaisen laskun jälkeen. Onneksi muita vaihtoehtoja on riittänyt niin ei ole tarvinnut alkaa heittää noppaa, ostaako vaiko eikö.

Rovio on todennäköisesti pahin virheeni mitä tulen tekemään sijoitusurani alkuvaiheessa, mutta en aio luovuttaa vielä. Kärsin ns. uhkapelaajan harhasta ja oletan, että sama ei enää toistu kyseisen yrityksen osakkeelle ja pidän itseni ”pelissä”. Onneksi Rovio on toistaiseksi aika kaukana epäonnistuvasta yrityksestä. Ei se näillä näkymin nurin ole menossa. Nähtäväksi jää miten tarina päättyy.

Mitä listautumiset ovat opettaneet?

Listautumisissa paljon on kiinni yrityksestä. Perinteiset arvosijoittamisen menetelmät eivät toimi kovin hyvin, kun arvioidaan listautuvaa yritystä. Osa syy tähän on puute vertailukykyisistä tilinpäätöksistä mitä vaaditaan vasta listautuneelta yritykseltä. Siten arvioitavaa tilastoa löytyy listautumisvaiheessa varsin vähän. Yleensä yritykset vielä listautuvat huippuvuotenaan tai huippuvuoden jälkeisenä vuotena, mikä saa tilastot näyttämään mahdollisimman hyvältä. Se nostaa osakkeen arvoa, koska arvo määritellään arvosijoittajien näkökulmasta.

Vaikuttaakin siltä, että listautumiset ovat erikoistilanteita missä pärjää joko uhkapelaamalla pikavoittoja tai luottamalla, että yritys listautuu reilulla hinnoittelulla arvosijoittajien näkökulmasta. Arvosijoittajat kun määrittelevät yrityksen markkinahinnan. Lisäksi luottamukseen on myös oltava toinen lähestymistapa, mikä ikinä se sitten onkaan. Itselläni se on perinteisestä sijoittamisesta poiketen yrityksen toimivuuden arviointi. En käytä siihen mitään varsinaisia mittareita vaan yritän miettiä mitä yritys tekee ja miten se sen tekee. Eroaako se muista? Jos ei eroa, en sijoita. Jos eroaa, eroaako se hyvällä vai huonolla tavalla? Tähän ei ole mitään objektiivista menetelmää vaan se perustuu itselläni pitkälti omaan ymmärrykseeni ja jos ymmärrykseni on pielessä, niin on nopeasti myös arvioni yrityksestä.

Jatkoin listautumisiin osallistumista varsin kauan, mutta totesin kuitenkin lopulta, että osakeannit ovat aika vaarallisia, kun ei ymmärrä tarkkaa tapaa millä markkinat muodostavat illuusionsa yrityksen ”nykyarvosta”. Puhun illuusiosta, koska en usko, että yrityksen arvoa voi määrittää laskemalla edellisiä lukuja ja päättelemällä niillä seuraavia. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole parempaakaan tapaa ja tuskin tuleekaan, joten pyrin vain hyötymään muiden arvioista. Ainut mikä on varmaa on, että hyvän yrityksen arvo kasvaa tulevaisuudessa ja huonon tai epäonnekkaan yrityksen arvo laskee tulevaisuudessa. Kun sijoitushorisontti on 10 vuotta tai yli, ei nykyhetken hinnasta tarvitse välittää paitsi, jos haluaa ostaa halvalla eikä kalliilla.

Toistaiseksi olen siis jättänyt listautumiset väliin, mutta jos erityisen hyvä ja mielenkiintoinen yritys sattuisi listautumaan, vähintäänkin harkitsisin osallistumista.


Disclaimer: Kirjoituksen tarkoituksena on käydä läpi omat kokemukseni listautumisista. Sitä ei tule ottaa sijoitusneuvona vain sijoittamista harrastavan henkilön näkökulmana. Lukijan on paras muodostaa omat mielipiteensä eikä kirjoituksen pohjalta kannata tehdä mitään päätöksiä. 

*Pääkuvan lähde: Pixabay - Gino Crescoli


Linkki omaan laskuriin: 
uusi korkoa korolle laskuri

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sijoitukseni ylittivät 50 000€

Touko-kesäkuun tylsät sijoitukset ja tilannekatsaus

Pohdinta: Miten sijoittaisit miljoona euroa?