Loppumaton tiedonjano
En malta odottaa, että opin lisää sijoittamisesta ja toivon jatkuvasti törmääväni johonkin uuteen. Olen viime kuukausina lukenut vähintään yhden sijoituskirjan kuukaudessa ja etsin jatkuvasti lisää luettavaa. Sijoituskirjojen lisäksi kirjoitan tätä blogia ja luen montaa eri blogia. Ehkä tätä ei voi pitää helpoimpana tapana vaurastua, mutta ei se vaikeaakaan ole, kun on kiinnostunut lähes kaikesta sijoittamiseen liittyvästä.
Olen aloittanut kirjoittamaan kirja-arvosteluja kirjoista
mitä olen lukenut ja tarkoituksenani on julkaista yksi kirja-arvostelu täällä,
aina silloin tällöin. En kumminkaan halua julkaista arvosteluja liian usein,
että kirjoituksissani on jotain vaihteluakin.
Olen luonteeltani hyvinkin tiedonjanoinen ja usein innostuttuani jostain, luen kaiken mielenkiintoisen teorian mitä asiasta löydän ja saavutan perus ymmärryksen asioista suhteellisen nopeasti. Tieto on kumminkin siinä mielessä erikoinen asia, että mitä enemmän tietää, sen vähemmän tietää tietävänsä. Aina kun oppii uutta, niin oppii mitä voisi vielä oppia. Jos niin ei käy, niin sitten pitää pysähtyä miettimään mitä ei ole vielä huomioinut. Mitä luulee osaavansa, vaikka ei osaa. Sijoittamisen maailmassa on varmasti aina uutta opittavaa, mutta perusteet on paljon helpompi oppia, kuin moni kuvittelee. Yhden oikein valitun sijoituskirjan jälkeen, pystyy jo tekemään perusteltuja osakevalintoja ja ymmärtämään hyvin paljon sijoittamisesta. Kukaan ei kumminkaan ymmärrä kaikkea sijoittamisesta, paitsi jos sijoittamisessa kaiken ymmärtäminen on, että kaikkea ei voi ymmärtää.
Luulen, että itselläni on meneillään alkuhuuma, mikä ei ole
vielä loppunut. Toivottavasti liekki ei kumminkaan sammu ennen kuin saan
konkreettisen suunnitelman tehtyä ja vakiinnutettua toimintatavan millä
saavutan vaurastumisen. En kumminkaan usko sen sammumiseen, koska jos jokin
asia on aina ollut tekemisteni tai ajatusteni taustalla, se on vaurastuminen. Vaikka
se joskus onkin näyttäytynyt enemmän rikastumisena, jopa äkkirikastumisena.
Nykyään ymmärrän kumminkin, että rikastuminen on tuurista kiinni, vaurastuminen
taas on täysin mahdollista pitkällä tähtäimellä.
Kuinka moni muu lukee sijoituskirjoja jatkuvasti? Onko teilläkin jatkuva tarve oppia uutta? Kuinka kauan oma alkuhuumanne kesti?
Kuvalähde: Pixabay.com - Michal Jarmoluk
Itse olen muutaman lukenut. Tuntuu, että niitä on kolmea lajia:
VastaaPoista1) Motivaatiohömppää tyyliin "Rich Dad, Poor Dad": sisällöllisesti köyhää, mutta kannustavaa
2) Peruskirjat, kuten "The Intelligent Investor", eri sijoitusmetodeihin: Kerran opittu, ei tarvitse toista kertaa lukea, ja
3) Melko monimutkaiset opukset, kuten "Modern Portfolio Theory and Investment Analysis": jos näitä kirjoja vielä ymmärtää, niin soveltaminen omaan touhuun ainakin jää aika rajalliseksi.
Niin, kun lakkaa tarvitsemasta motivaatiota (1), perusjutut alkaa olla hallussa (2) ja haluaa pitää homman simppelinä, ei jaksa soveltaa viimeistä (3). Siinä vaiheessa oma ahmiminen ainakin keveni todella paljon.
Olen tietoisesti välttänyt rich dad, poor dad tyyppisten kirjojen lukemista. Pop-kulttuurin kirjat (oletan, että se on tälläinen) vain johtavat harhaan ja jos niiden takia menestyy niin pitää miettiä oliko kyse tuurista. Intelligent investorin luin myös vähän aikaa sitten, hyvä kirja. Olen miettinyt, että pitäisikö lukea joku kirja kuten tuo modern portfolio theory, mutta toistaiseksi tuntuu, että parempi kun en edes yritä analysoida sijoituksiani yksityiskohtien kautta, vaan kokonaisuuden. Toisaaltaan yksityiskohdat voivat täydentää analyysiä, mutta pelkään, että siinä käy helposti niin, että niille alkaa antamaan liikaa painoarvoa.
PoistaTodennäköisesti luen vähän kaiken tyyppisiä kirjoja, ennenkuin into hiipuu. Takana on jo 5 kirjaa ja kuudes kohta luettu.
Luen paljon ja tiedonjanoni on loputon, mutta sijoituskirjoihin en ole koskenut. Niiden aika tulee vasta sitten kun/jos näyttää siltä, että sijoittamiseni on muutakin kuin pikkurahoilla puuhastelua. Asuntosijoittamusesta olen alkanut kiinnostumaan ja mahdollisesti nyt ensitöikseni olen jättämässä nykyisen kotini sijoituskäyttöön. Sitä käsittelevä opus pitäisi kirjastosta napata. Netistäkin tosin löytyisi paljon tietoa, mutta kännykällä on ikävä lukea pitkiä tekstejä...
VastaaPoistaKannattaa kumminkin muistaa, että senhän takia sijoitetaan, että niistä pikkurahoista tulee suuria. :) Sijoittamaan oppii tietenkin myös kokeilemalla, mutta monet asiat selkenevät, kun lukee yhdenkin kirjan. Kirjoissa yleensä käydään asiat läpi alusta loppuun jonkinlaisessa loogisessa järjestyksessä, eikä palasten kasaaminen jää itsestä kiinni. Suosittelenkin siis lukemaan kirjan asuntosijoittamisesta jos jätät kotisi sijoituskäyttöön.
PoistaMinulla alkuhuuma kesti muutaman vuoden mutta en lukenut sijoituskirjoja silloin. Sijoittelin vain erilaisilla tyyleillä testaten koko ajan jotain uutta.
VastaaPoistaSekin toimii varmasti :)
Poista