Sijoittamisen psykologian perusoppitunti


Tapahtuneiden asioiden välttämisen mahdollisuus

”No niin en taaskaan ostanut sitä osaketta mitä ajattelin ostavani ja nyt se on jo 20% korkeammalla…” Kuulostaako tutulta? Monet sijoittajat, uskaltaisinpa melkein väittää, että kaikki ovat joskus ajatelleet näin, ainakin jos sijoitus ura on kestänyt kauemmin. Tämä on yksi yleisimmistä ajatusvirheistä, mitä ihminen tekee. Ajatusvirhe ei rajoitu sijoittamiseen, vaan helppo esimerkki on bussista myöhästyminen, ”jos olisin juossut, olisin kerennyt”. Tosiasiahan on, että se tapahtui jo, eikä sille enää voi mitään. Tuodakseni ongelman helpommaksi hahmottaa, jatkan bussi vertausta. Jos myöhästyt bussista 30 sekunnilla, tai näet kun bussi lähtee bussipysäkiltä, niin sinusta tuntuu pahemmalta kuin, että olisit myöhästynyt 10 minuuttia. Tässä ei loogisesti ole mitään järkeä, mutta ihmiset vain ajattelevat, että heidän olisi pitänyt tehdä asiat eri tavalla. Tällainen ajattelu ilmenee myös pörsseissä. Sijoittajasta ei tunnu pahalta, jos vuosi sitten kurssi nousi, kun hän ei tajunnut seurata kurssia, mutta jos kurssi nousee ja hän on seurannut sitä, tuntuu hänestä pahalta, että hän ei hypännyt kyytiin. Syy siihen, että hän ei hypännyt kyytiin oli todennäköisesti, että hän ei ollut varma nouseeko kurssi. Eli oikeasti hän teki järkevän päätöksen, mutta katuu sitä silti.

Jo tapahtuneiden asioiden korjaamisen yrittäminen

Usein sijoittajilla edellisen kaltainen tapahtuma ei lopu siihen. Vaan huomattuaan, että he eivät ehtineet kyytiin, hyppäävät he kyytiin välttääkseen suurempaa tappiota. Ongelma tässä on, että tappiota ei ollut syntynyt vielä tähän mennessä. Hyppäämällä kyytiin, kun asiat ovat jo tapahtuneet, riskeeraa tappioiden syntymisen. Usein sijoittajat alkavatkin ostaa osakkeita oikein urakalla, jos jonkin osakkeen kurssi hyppää paljon kerralla. Usein voikin olettaa, että yhden päivän vahva kasvu jatkuu vielä seuraavanakin päivänä, johtuen juuri tästä asiasta, ajatusvirheestä jonka sijoittajat tekevät. Tietenkin asia toimii myös toiseen suuntaan. Oletetaan, että kurssi laskee päivässä suuren määrän, seuraavana päivänä on todennäköistä, että kurssi laskee taas lisää. Tämä johtuu siitä, että ihmiset pyrkivät taas välttämään tappiota. Koska laskulle ei ollut mitään syytä, kolmantena päivänä kurssi nouseekin taas uuteen huippuunsa, tai ainakin lähiaikojen huippuun. Kuulostaako tutulta? En kumminkaan väitä, että jokaisessa laskussa ja nousussa olisi kyse tästä.

Tapahtumien merkityksen yliarvioiminen

Sijoittajat myös yliarvioivat tapahtumien merkityksen. Otetaan esimerkkinä politiikka. Poliittiset uutiset ovat helposti saatavilla olevia, mikä johtaa usein siihen, että niiden merkitys yliarvioidaan. Ei oteta huomioon kaikkea sitä tieto, mikä ei ole helposti saatavilla ja päätellään, että tämä selvästi vaikuttaa tilanteeseen, joten nyt kannattaa varmaan myydä Aasian sijoitukset. Tämä ajatusvirhe johtuu siitä, että on helposti ymmärrettävissä, miten jokin poliittinen päätös vaikuttaa asioihin, varsinkin kun kauppalehti kirjoittaa, että se vaikeuttaa sitä ja sitä. Ei kumminkaan oteta huomioon, miten nopeasti yritysten vastatoimet voidaan ottaa käyttöön tai ei edes tiedetä miten yritykset voivat taistella tätä päätöstä vastaan. Ne ovat saattaneet, vaikka jo varautua siihen, ennen kuin se oli edes ongelma. Viime vuosi oli hyvä esimerkki siitä, miten poliittisiin päätöksiin yli reagoitiin, Brexit laski kursseja voimakkaasti, nyt kukaan muu kuin britit eivät muista koko juttua. Seuraavaksi Donald Trump valittiin USAn presidentiksi ja kurssit syöksyivät taas, mutta sitten ne nousivatkin ja nyt näyttääkin siltä, kuin se oikeastaan edesauttaisi kursseja ja puhutaan Trump rallista. Ken tietää mitä vaikutuksia Trumpilla on osakemarkkinoihin, varmaan katastrofaaliset, jos minun pitäisi arvata, mutta mitäs juuri kirjoitinkaan?

Keskimääräinen "huonommuus" vaikeuden keskellä

Lopuksi vielä monia varmasti helpottava ajatusvirhe. Kokiessasi jonkin vaikeaksi tai monimutkaiseksi, oletat helposti, että olet itse vain huonompi kuin kaikki muut. Tosiasiassa se on usein hankalaa myös muille.


Nautin psykologisten asioiden lukemisesta ja varsinkin siitä mitä virheitä ihmiset yleensä tekevät. Todennäköisesti jatkankin näiden psykologiaan liittyvien juttujen kirjoittamista. Samalla muistutan itseäni ajatusvirheistä mitä voin tehdä. Entäs te lukijat, haluaisitteko lisää kirjoituksia sijoittamisen psykologiasta?




Kuva lähde: Pixabay - Gerd Altmann

Kommentit

  1. Minä möin kaikki osakkeet, vaikka ei olisi ollut pakko. Halusin kaiken käteiseksi ja turvata seuraavan sijoitusasuntoprojektin. Siirto ei ollut fiksu, minkään laskelman mukaan (varsinkin kun tämän projektin jälkeen tarkoitus olisi aikaa ostamaan osakkeita), mutta koska annan arvoa turvallisuudelle, halusin ottaa käyttöön liika varovaisuuden. Ei harmita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä seikat eivät ole sentään mitään luonnon lakeja. Ne kuvaavat vain tyypillistä toimintaa mikä toistuu markkinoilla kokoaika. Psykologisissa jutuissa on se jännä juttu, että vaikka niitä voidaan kuvata yleisellä tasolla jokainen tapaus on silti omanlaisensa. Kunhan teet tietoisella päätöksellä tappiota (todennäköisesti), niin kyse ei silloin ole ajatusvirheestä. Ja voihan siinä käydä niin, että nyt markkinat lähtevät laskuun, siinä vaiheessa saatat tuntea olosi fiksuksi, vaikka syy oli ihan eri, se taas on ajatusvirhe ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sijoitukseni ylittivät 50 000€

Touko-kesäkuun tylsät sijoitukset ja tilannekatsaus

Pohdinta: Miten sijoittaisit miljoona euroa?