Salkkuni
Tällä kertaa avaan tämän hetkisiä omistuksiani.
Olen siinä mielessä onnekas, että vanhempani ovat säästäneet
minulle pienen määrän rahaa, mitkä ovat sitten sijoittaneet jossain vaiheessa.
Näistä sijoituksista valitettavasti vain puolet ovat olleet onnistuneita ja
niinpä kokonaistuotto ei ole ollut kummoinen. En osaa sanoa milloin sijoituksia
on tehty, ja voi olla, että ne ovatkin olleet menestyksekkäämpi kuin luulen,
mutta merkittäviä edistyksiä ei ole tapahtunut kuin kahdessa neljästä, sinä
aikana, kun olen itse seurannut tilannetta juurikaan ymmärtämättä. Näihin
sijoituksiin kuului kolme rahastoa ja Nordean osakkeita. Nyt niihin kuuluu yksi
indeksirahasto ja Nordean osakkeita. Alettuani vihdoin ymmärtää mistä oli kyse,
myin kaksi mielestäni turhaa rahastoa ja pidin Eurooppa indeksirahaston.
Nordean osakkeet pidin, koska en näe syytä epäillä, että
Nordea ei olisi vähintään yhtä hyvä yritys vielä 10 vuodenkin päästä. Luulen,
että joudun kumminkin tutkimaan Nordean potentiaalia vielä ajatuksen kanssa,
kunhan ymmärrän arvonmäärityksistä paremmin.
Olen miettinyt, että pitäisi etsiä joku hyvä ohjelma millä
pitää tilastoa salkusta ja millä saisi luotua kuvaajia salkun kasvusta.
Tilastojen visualisointi auttaa ymmärtämään salkun kehityssuuntaa. Toistaiseksi
en ole kumminkaan löytänyt sopivaa ohjelmaa. Exceliä en halua alkaa käyttää,
koska en tiedä onko minulla vapaa-ajalla käytössä Exceliä enää opintojen
jälkeen.
Tämän hetkinen salkkuni koostuu:
Osakkeet:
Vincit 217
Nordea 104
DNA 125
Amer Sports 71
Citycon 212
Rahastot:
Nordea Eurooppa Kasvu minkä arvo on noin 5000€ (määrä 3,5 osaketta?)
Salkkuni kokonaisarvo on vähän yli 11000€ ja käteiskassa on
noin 2000€.
Mihin sitä exceliä tarvitsee kun on google drive?
VastaaPoistaEi ole tullut kokeiltua. Pitääkin tarkistaa miten se toimii. Kiitos vinkistä :)
PoistaSuosittelen, ilmainen ja kaikki tarpeellinen mielestäni löytyy siitä. Ja itse tykkään kun tiedot pilvessä, niin pääsee käsiksi mistä tarvitseekaan.
PoistaSelvästi. En ollut tajunnutkaan koko google sheetsin olemassaoloa, vaikka olenkin google docsia käyttänyt kollaboraatio tarkoituksiin. Pistin heti Tammikuun lopun tilastot muistiin.
PoistaKun olet alan miehiä, voisit neuvoa meille tumpeloille, miten tuottograafi rakennetaan.
VastaaPoistaPanen blogin rullaan (=blog roll).
Tuo oli ilmeisesti Tavoitteena miljoonalle. Tuottograafien rakentamiseen on kumminkin useita eri keinoja ja riippuu ohjelmista miten ne rakennetaan. Lisäksi vielä pitää päättää millaisen graafin haluaa.
Poista