Asuntosijoittamisen pohdinnat
lähde: https://gofishdigital.com/ |
Vaikka en sijoittamista aloittanutkaan, kuin vasta Vincitin
listautumisen, niin olin jo pitkään miettinyt, miten sijoittaisin asuntoihin.
Ajattelin, että säästän rahaa, otan lainan ja ostan ensimmäisen asunnon. Asun
siinä pari vuotta, minkä jälkeen muutan ja vuokraan ensimmäisen asunnon. Kun
ensimmäinen asunto on vuokralla, otan lisää lainaa ja ostan uuden asunnon.
Vuokran tulisi tässä tapauksessa maksaa lainalyhennykset itsekseen toisessa
asunnossa. Sitä kautta vaurastuisin pikkuhiljaa, ja lopulta laina
vuokra-asunnosta olisi maksettu takaisin. Sen jälkeen voisin ostaa uuden
asunnon lainalla ja vuokrata sitä myös, yhdessä näiden asuntojen vuokratulot
maksaisivat lainaa takaisin, ja omistaisin taas yhden asunnon lisää. Eläkkeelle
jäätyäni omistaisin 2-3 asuntoa oman asuntoni lisäksi, mistä saisin tasaista
vuokratuloa eläkkeen lisäksi.
Ei se tyhmä idea ollut. Ja se näytti oikeastaan suhteellisen
fiksulta, eikä siinä mitään vikaa ole, jos joku niin tekee. Sillä pääsee jo paljon
pidemmälle, kuin suurin osa. Miksi siis aloitin osakesijoittamisen, kun
suunnitelmani olivat jo muodostuneet niinkin konkreettisiksi? Eikö se olisi
helpompaa? Jokainenhan osaa sijoittaa asuntoihin? No, ehkäpä juuri
mainitsemieni asioiden takia en tehnyt niin.
Asuntosijoittaminen tuntuu yksinkertaiselta
sijoitusmuodolta, mutta en usko sen olevan kovin yksinkertaista, ainakaan jos
haluaa tienata yhtä paljon kuin osakemarkkinoilla. Lähdetään liikkeelle siitä,
että vuokraisin ensimmäisen omistusasuntoni. Ensimmäisellä omistusasunnollani
ei ole mitään takeita olla mahtava vuokrauskohde. Omat viihtyvyyskriteerini
eroavat massasta. En halua asuntoa keskeltä kaikkea, en halua asua
keskusta-alueella vaan viihdyn mieluummin hieman syrjässä, missä hinnatkin ovat
matalammat. En asuisi keskustassa mielelläni, vaikka tilanne olisi toisinpäin.
Tämä johtaa väistämättä tilanteeseen, että asunto on vaikeampi vuokrata, mikä
taas johtaa siihen, että hinta pitää asettaa alemmas. Tämä sitten johtaa
siihen, että tuskin juuri tuo asunto yltäisi edes 6% vuosituottoon. No jos
saisin vaikka 5% vuosituoton, eikö sekin olisi parempi kuin ei mikään? No kyllä
ja ei. Asiahan on niin, että kaikista helpoimmalla indekseihin sijoittamalla
saa keskimäärin 8% vuosituottoa. Eli ilman kaikkea häslinkiä, saa enemmän
tuottoa, ja jos tarkoituksena on sijoittaa tuotot eikä käyttää niitä niin
kannattaa mieluummin vain heittää rahat indeksirahastoon. Esim. *Nordnet.fi
superrahastoihin.
Oletetaan, että ymmärtäisin tämän ja myisin asunnon kahden
vuoden kuluttua ja ostaisin sijalle toisen asunnon mistä saa hyvät tuotot ja
arvokin nousee. Tämä kuulostaa jo paremmalta idealta. Ongelmaksi muodostuukin:
mistä ihmeestä löydän tällaisen asunnon? Aivan, eli se vaatisikin sitten aika
paljon lisäopiskelua. Ei kuulosta helpolta. Siinä meni sekin etu.
Koska olen kiinnostunut näistä asioista, jaksaisin
todennäköisesti opiskella asiaa ja saattaisin vaikka onnistuakin sijoittamaan
oikein. Kaikki etenisi hyvin ja nyt sen sijaan, että omistaisin eläkeikään
mennessä 2-3 asuntoa, omistaisinkin eläkeikään mennessä 5-6 asuntoa (arvaus,
ilman sen suurempaa laskemista). Mikä tässä sitten on ongelmana?
Yksinkertaisuudessaan se kaksi vuotta. Siinä kahdessa vuodessa menettäisin
paljon potentiaalista kasvua sen vuoksi, että jos onnistuisin, niin sitten saisin saman suuruista tuottoa kuin
osakemarkkinoista, tai hieman suurempaa. Mitä aikaisemmin aloittaa korkoa
korolle ilmiön hyödyntämisen, sitä parempi. Ero ensimmäisinä vuosina on
mitätön, mutta 30 vuoden jälkeen ero on jo kymmeniä tuhansia euroja. Luit
oikein, kymmeniä tuhansia euroja.
Tämä ei kumminkaan tarkoita sitä, että en joskus aikoisi
sijoittaa asuntoihin. Tämä vain tarkoittaa sitä, että luulen saavani parempaa
tuottoa alkuun sijoittamalla osakemarkkinoihin. Olen oikeastaan edelleen sitä
mieltä, että tulen joskus sijoittamaan asuntoihin, sitten kun tulot muualta
vähenevät, voin ohjata vuokratulot asunnoista suoraan käyttötililleni.
Mitä mieltä itse olet? Onko asuntosijoittaminen helpompaa kuin osakesijoittaminen? Kuulisin mielelläni muidenkin mielipiteitä pohdinnoistani.
Itselläni ei ole kokemusta kuin asuntosijoittamisesta. Se on ainakin sopivan vaivatonta omaan makuuni.
VastaaPoistaTarkoitat ilmeisesti osakesijoittamista? Vai ymmärränkö väärin?
PoistaAsuntosijoittamisen suurimmista hyödyistä on halpa velkavipu. Kannattaa ottaa laskelmissa se huomioon. Jos sijoitusasunto on vähävelkainen, jää opo tuotto % todella matalaksi. Lisäksi asunnon käyttöasteella on merkittävä merkitys, siinä kannattaa olla realistinen.
VastaaPoistaItse pidän indeksisijoittamista yksinkertaisempana, mutta on monia, jotka ovat vaurastuneet helpostikin asuntosijoittamisella. Siitä kannattaa kyllä nauttia myös, jos siihen lähtee.
Ei asuntosijoittamisenkaan varmaan vaikeaa tarvitse olla, mutta se vaatii perehtymistä eri asioihin. Asunnon ostaminen jo itsessään on suhteellisen monimutkaista ensikertalaiselle. Tosin siihen saa usein apua välitystoimistoista.
PoistaTässäkin on hyvä huomioida subjektiivinen näkemys helppoudesta. Toisille asuntosijoittaminen saattaa olla helpompaa, koska ei tarvitse perehtyä kokonaan uusiin asioihin, kuten yrityksen osan omistamiseen. Asuntojen omistaminen tuntuu varmasti monille paljon läheisemmältä aiheelta.
Älytön vaiva. Joutuis sähläämään ja vänkäämään vuokralaisten kanssa. Töissä tulee mitta täyteen vinkuvia asiakkaita, niin en halua elämääni yhtään sellaista enempää. Osakkeita on helppo ostaa ja omistaa, ne ei tarvi lykkäystä vuokran maksuun tai polta vahingossa koko kämppää.
VastaaPoistaNiin, voihan siinä tosiaan niinkin käydä. Vuokratessa asuntoja on tärkeä löytää hyvät vuokralaiset, mutta huonoilta ei aina voi välttyä. Luulen kumminkin, että vuokratessa joutuu asioimaan vuokralaisten kanssa hyvin harvoin, paitsi jos sattuu ns. kauhuvuokralaiset. Vuokratessa riskit ovat hieman erilaisia, kuin osakkeissa.
Poista